Hiljainen kansa!

Hiljainen kansa äänetönnä

pellolla vartioi

Siinä ne seisoa nököttivät

Pellolla pyhäpuvuissaan

Iita ja Aatu kauniina kaikki

Puuttuu vain pellolta lypsävä Maikki

Auringon paiste, sadepilvet nuo

Ilmettä kasvoille ei kai tuo

Lumi kas ilmeensä kokonaan muuttaa

Ukko tuo pellolla iloissaan huutaa

"Oi tule tule Iita mun kanssa sotasille,

nuo pallot valkoiset, pehmeän höttöset,

eivät sua satuta jos niillä sua heitän ja lumella sut kokonaan peitän"

Lumi kaiken muutti

Äänettömän muuksi

Pakkaspäivä pellolla

Aurinko kellona

Sotasilla kerran

Kanssa pakkasherran

Äänetön kansa riemusta huusi

"Hei mä oon aivan kuin uusi"

Irja Suhonen

Poutapilvet

Poutapilvet sadekuurojen keskellä

Untuvan pehmeinä ne vangitsivat katseeni

Kuin valkoinen rauhan kyyhky se

ilmoitti läsnäolostaan

Satoi, kun kohtasin auringon säteen
Se kurkisti pilvien lomasta

Kirkkaana säteenä hymyili pisaroiden keskellä

Ja ilo virtasi sydämeeni

Sade taukosi ja raikas tuulenvire kuivatti maiseman

Irja Suhonen

Tässäkö se oli?

Elämän puutarhan vihreät hedelmät pysyvät raakileina

Odotin että syksy olisi riisunut tarpeettoman pois,
mutta sirpaleiden keskellä on vaikea kasvaa valmiiksi
Sato on kypsää, mainokset huutavat  
ja minä, minä itken kadonnutta elämää
Jaloissa viiltävä tuska vuotavista haavoista,
sydämessä ainainen kipu muistuttamassa elämän keväästä ja silti jatkan eteenpäin
Raahaudun kuin tuomittu viimeiselle aterialle
Tässäkö se oli?
Irkkunen