368. haaste
Tämän viikon haasteena on kuva, kirjoita, mitä se tuo mieleesi
Olin kulkenut tuota suopeltoa ennenkin,
saappaat jalassa ja reppu selässä,
tänään kuitenkin reissuni tulisi olemaan erilainen
Päätin jäädä yöksi metsään,
kuunnella lintujen sirkutusta ja katsella miten hirvet vasoineen kulkisivat ohitseni
Kamera olalla kuljin varmoin askelin kohti suunnittelemaani yöpaikkaa,
tiesin että muutamien kilometrien takana olisi laavu ja nuotiopaikka.
Tuhdisti evästä mukana,
lämpöiset vaatteet piilossa siellä repun sisällä ja sydämessä suloinen odotus metsän äänistä,
siitä rauhasta joka saisi rauhattoman sydämeni rauhoittumaan.
Iltapilvet jo peittivät taivaan,
aivan kohta olisin perillä.
Nuotio valmiiksi,
sytytys, suloinen lämpö sekä
tulen ritinä olivat seuranani tällä hetkellä.
Kaivauduin syvälle makuupussin uumeniin
Illan hiljaisuus, tähdet taivaalla ja nuotion ritinä taustalla.
Yht'äkkiä erotin tumman kuvajaisen metsän reunaa vasten,
hirviemo vasoineen oli tullut katsomaan mitä puuhailen.
Hetken ne olivat liikkumattomina,
aivan hiljaa siinä,
sitten aivan yht'äkkiä hävisivät sinne metsän pimentoon mistä olivat tulleetkin
Hetki oli niin lyhyt,
että kamerani jäi ottamatta esiin
Yö tummeni ja hiljaisuus laskeutui metsään,
linnutkin hakeutuivat pesäpuittensa varjoon ja lopulta minäkin nukahdin.
Heräsin upeaan auringonpaisteeseen ja se sirkutus..henkeni melkein salpaantui sitä kuunnellessa. Koko maailma kaikui suloista ääntä,
metsä, linnut ja mikä ihmeellinen rauha täyttikään sydämeni.
Oi tätä sydämeni oli janonut,
tätä syvää rauhaa joka tulee vain täällä, metsän keskellä.
Seuranani nuo upeat sirkuttajat,
metsän eläimet ja se hiljaisuus joka kuuluu nytkin lintusten sirkutusten keskellä.
Nousin ylös ja sytytin nuotion.
Kahvipannu tulelle ja sitten onkin kohta aika jatkaa matkaa seuraavalle laavulle,
mutta se onkin sitten taas uusi tarina..
-Irkkunen