Keväällä Tuomiokirkon edessä olevasta puistosta löysin krokotiilimäisen puun.
Siinä se kelli nurmikolla ja mieleeni tuli ihan krokotiili vaikka se onkin vaan puun juurakkoa. Pirteän eläväisen näköisen se on..kita ammollaan, silmät tumman hehkuvina odottaa saalistaan =) Tänään kävellesäni saman puistikon ohi muistin tuon puun ja päätin mennä vilkasemaan vieläkö löytäisin sen..ja siellähän se oli, piilossa ihmisten katseilta. Sama krokotiilimäinen puu mutta niin vanhan ja väsyneen näköisenä. Se nukkui, siltä ainakin sen silmät näyttivät. Uneksi varmaan uudesta keväästä, auringon suloisesta lämmöstä. Kyllähän se oli jo tuntenut syksyn tulon, maa oli jo kylmempää. Aamuisin ja iltapäivisin puistossa kuuluivat kiireiset askeleet. Koulut olivat jo alkaneet siitä sen tiesi; niistä kiireisistä askeleista..ja sateesta, se vihmoi kylmästi ja kovaa ja lintujen sirkutus oli melkein lakannut. Kohta, pikku hiljaa ne lentävät etelään, sinne minne aurinkokin muuttaa talveksi. Luonnon värit vaihtuvat ja pian maisema muuttaa muotoaan. Puiden lehdet putoavat, nekin joiden piilossa krokotiili puu on..kohta se on kaikkien näkyvillä. Ainakin niiden, joiden silmät ovat harjaantuneet etsimään ja löytämään krokotiilejä puiden juurakoista =)
Irja Suhonen
