Askel askeleelta nousin korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin. Korkeanpaikan kammo alkoi tuntumaan jo jaloissa, tärinä kropassa jota en saanut lakkaamaan, suureni. Hengitys oli kiivaampaa, sydän takoi rinnassa pumpumpumpum, pumpumpum...tuskin sain hengitettyä niin huumava olotila oli. Mutta ylös oli päästävä, se upean kaunis maisema jonka kohtaisin siellä saisi unohtamaan pelon. Jatkoin kävelyä, syvä aavistus rinnassa että ehkä nyt pelkoni häipyy? ehkä nyt vihdoinkin voin kiivetä minne vaan..tähyilemään maiseman kauneutta, Jumalan maailman ihania aarteita, joita voi vain nähdä ylhäältä käsin. Siksi jatkoin nousua, hengitin kiivaasti, sydän takoi hullun lailla mutta päätin etteivät ne saa hallita minua. Rauhoitin itseäni.."no niin rauhoitu, et tipu, huomaatko? kaikki on hallinnassa..olet turvassa..luota itseesi..jalkoihisi eivät ne petä sinua, et pääse tippumaan, allasi on luja kallio joka ei petä, joka kestää, rauha, rauha..hengitä rauhallisesti..sisään ja ulos, hengitä sisään..ja puhalla ulos..huomaatko kaikki on hyvin? olet kalliolla, turvakalliolla! Siinä olet turvassa, siivet enkelin suojaavat, missä kuljetkin.."
Ja vihdoin saavutin sen ihanan vuoren laen, sen jota jo vuosia olin ihaillut kaukaa. Pelko oli saanut minut väistämään näitä tilanteita, se oli sitonut minut kahleilla, turruttavilla pelon kahleilla. Siinä olin kuin kärpänen hämähäkin verkossa, pyristelin ja pyristelin mutta irti en päässyt. Pyristely johti siihen että sotkeuduin vain pahemmin siihen verkkoon. Mutta nyt..vihdoinkin olisin vapaa..vapaa hengittämään ja iloitsemaan..iloitsemaan Jumalan ihanan luonnon kauneudesta. Miten iloitsinkaan siitä! Syvä rauha ja ilo täyttivät sydämeni. Tässä olen, kaiken kokeneena, elämästä kyllänsä saaneena. Kiitos kiitos..se vaan kaikuu sydämestäni.. ja ilo, ilo joka on yli ymmärryksen käyvä..ja se rauha..kuin hiljaa soljuva virta, syvä kuin joki, syvempi kuin mikään! Kiitos Jumalani!! Kiitos!!
-Irja Suhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti